Järvi-Bistro Unnukka on Leppävirran Matkailukeskus Unnukassa sijaitseva laadukas, järven raikkaudesta voimansa ammentava bistro. Olemme avoinna päivittäin – tarjoilemme arkisin lounasta ja vitriinituotteita. Pihapiirissä tankkausasema ja piakkoin latausasemat. Samasta ovesta astut sisään myös Iittalan Outletiin ja paikallisia tuotteita myyvien putiikkien maailmaan.
Alueen helpoin ja laadukkain pysähdyspiste.
Unnukan ensihetket sijoittuvat 1980-luvun puolelle, jolloin alueelle haluttiin rakentaa vetovoimaisuutta lisäävää vierailua. Aikaa on kulunut ja Matkailukeskus Unnukan tiloissa on vieraillut useita toimijoita. Tunnetuin lienee yhä edelleen seinänaapurina Iittalan Outlet.
Me olemme tulleet jäädäksemme. Emme tiedä kauniimpaa ja elävämpää paikkaa, kuin Leppävirran ja 5-tien risteys, jossa kohtaavat niin ihmiset kuin vesistötkin. Olemme erityisen ylpeitä seudustamme ja siksi uskomme, että yksityisenä toimijana voimme tarjota matkaaville vieraillemme uniikin kohtaamisen, joka maistuu ainutkertaisen hyvälle.
Luonamme näet ihmisiä, et bonuskortteja tai buffapöydässä värjötelleitä ruokia. Meillä palvelu toimii ripeästi, mutta tuotteemme on aina tuoretta. Käännä kerran luoksemme, tulet tämän jälkeen kääntämään aina.
Olemme keskellä vitostietä, Leppävirralla. Noin 50 kilometriä ennen Kuopiota ja reilu tunti Mikkelistä. Sijaitsemme valtatieravintoloiden kultaisella ketjulla ja olemme ylpeänä ainutlaatuisen erilainen kohde yhden Suomen tunnetuimman tien varrella.
Arkisin klo 11 – 15 hintaan kuuluu kahvi tai tee.
Uutena ruokalistan snacksit sopivat hyvin pienempään nälkään, esimerkiksi juoman kylkeen tai alkuruoaksi.
Menu voimassa myös viikonloppuisin sekä arkisin keittiön sulkeutumiseen asti. Huomioithan, että ruokalista voi muuttua kysynnän ja saatavuuden mukaan päivittäin.
Kysy lasten ruoista sekä kasvisvaihtoehdoista ja erityisruokavalioista paikan päältä tai soittamalla!
Savupaprika-jalapenovoita
Marinoitua tomaattia, pinaattipesto broccolinia, sokerihernettä ja retiisiä
Marinoitua tomaattia, pinaattipesto broccolinia, sokerihernettä, retiisiä ja friteerattua varhaisperunaa
Haukea, perunaa, porkkanaa, kevätsipulia, tilliä, marinoitua sokerihernettä, ruisrieskaa ja vaahdotettua voita
Naudan jauhelihaa, pekonia, juustoa, salaattia, tomaattia, paprikaketsuppia, pikkelöityä kurkkua, balsamico sipulia, sinappiaiolia ja ranskalaisia
Paistettua päivän kalaa, katkarapu skågenia, pikkelöityä kurkkua, tillimajoneesia, salaattia ja ranskalaisia
Varhaisperunaa, voikastike, tilliä, hiillostettua purjoa, varhaiskaalia, sokerihernettä ja lehtiyrttejä
Varhaisperunaa, kauden kasviksia ja chimichurrivoita
Tomaattia ja ketsuppia. Valitse joko nugeteilla tai nakeilla
Kauden kasviksia sekä parmesaani -juustoa, vaihtuva kastike
Naudan jauhelihaa, cheddar -juustoa, majoneesia, ketsuppia, kasvistikkuja ja ranskalaisia perunoita
Kurkku-tillijogurttia ja porkkanatikkuja